7–8.6.2025 Motopark

Kauden avausviikonloppu kotiradalla ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Sekalaiset sääolot sotkivat koko viikonlopun tapahtumia. Yamaha R7 aikakajot ajettiin sateessa, mikä toi uudet haasteet kuskeille. Tony onnistui kuitenkin hyvin ja pääsi lähtemään kisaan toisesta lähtö ruudusta. 

Ensimmäinen kisa olikin sitten erittäin tiukka vääntöä Klemetti, Collin, Laine välillä. Viimeisellä kierroksella viimeiseen schikaaniin tultiinkin kolme pyörää rinta rinnan. Valitettavasti tila ei riittänyt kaikille ja Tony kaatui tähän viimeiseen mutkaan. Nolla pistettä, mieli maassa lähdettiin korjaamaan pyörää seuraavan päivän vääntöjä varten. 

Toinen päivä olikin saman kolmikon taistelua ja tällä kertaa kaikki pääsivät ruutulipulle. Tony hienosti toisena maaliin mikä tietenkin piristi mieltä edellisen päivän pettymysten jälkeen.